EHF Challenge Cup
2. kierros 1. osaottelu
HIFK – Bregenz Handball 35-32 (17-16)
La 5.10. klo 18:00 Cocks Areena, Riihimäki
HIFK:n miesten joukkue osallistuu ensimmäistä kertaa 2000-luvulla EHF:n kansainväliseen seuraturnaukseen. Challenge Cupissa IFK kohtasi toisella kierroksella Bregenzin Itävallasta. Kaksiosaisen otteluparin ensimmäinen matsi pelattiin uutuuttaan hohtavalla Cocks Areenalla Riihimäellä. Bregenz on voittanut Itävallan mestaruuden 7 kertaa 2000-luvun puolella, ja kentälle astelikin vahvalta näyttänyt kookas joukkue. Avaushyökkäys päättyi heti IFK:n maaliin, ja isännät saivat tärkeän ensiaskeleen tulostaululle. Alkuhetkinä peli pysyi tasaisena yhden maalin erolla, kunnes noin 10 minuutin kohdalla Bregenz alkoi survoa palloa vauhdilla maaliin. IFK joutui tekemään reilusti enemmän työtä ratkaisupaikkojen löytämiseksi, kun Bregenz taas luotti kovaan vauhtiin ja nopeaan viimeistelyyn. Alun 3-3 tasurista IFK valui pahimmillaan neljän maalin takamatkalle Bregenzin johtaessa 18 minuutin kohdalla maalein 10-14. IFK ei tähän suostunut, vaan punaiset heittivät viisi maalia putkeen tempaisten johtoaseman itselleen lukemin 15-14. Viime hetkillä nähtiin vielä pari osumaa molemmille, ja tauko aloitettiin ilahduttavasti IFK:n 17-16 johdossa.
Toisella jaksolla IFK pääsi kentälle hieman paremmalla vauhdilla. Bregenz teki ekasta hyökkäyksestään tasoitusmaalin, mutta HIFK pysytteli varmoin ottein 1-2 maalin johdossa. 40 minuutin kohdalla IFK:n maalinteko alkoi hieman yskiä Bregenzin pitäessä korkeaa puolustusta, ja vieraat kirivät rinnalle tilanteessa 24-24 kun loppusummerin törähdys oli reilun 14 minuutin päässä. Maaliverkot heiluivat vauhdilla molemmissa päissä ja numerot pyörivät tulostaululla tasatahtiin tilanteeseen 29-29 asti. Viimeisen kuuden minuutin aikana IFK pelasi päättäväisemmin ja otti johdon takaisin itselleen. Roman Protcenko tykitti kolme osumaa putkeen ja Bregenz roikkui perässä vuorotellen yhden tai kahden maalin päässä. Aivan loppuhetkillä Bregenzin Lukas Frühstück heitti vieraille 34-32 kavennuksen, ja joukkue lannistuneena palasi hitaasti omalle puoliskolleen. Kokenut konkari Kristian Jansson käytti vielä viimeiset 2 sekuntia hyödykseen, ja täräytti pallon keskialoituksesta maaliin Bregenz-puolustuksen tuijottaessa jo lattiaa. Lopulliset maaliluvut olivat IFK:lle 35-32 ja kaksiosaisessa ottelussa jokainen maali lasketaan Itävallan viierailun päätteeksi. Kuten viime kauden pronssiotteluista kaikki muistamme.
Maalintekijät
HIFK 35
Vladimir Knopinskii 9
Ardo Puna 6
Roman Protcenko 6
Niclas Ahlgren 6
Gezá Vasvári 3
Kristian Jansson 2
Oscar Udd 2
Samuel Alexandersson 1
Bregenz 32
Marko Coric 7
Nico Schnabl 7
Vlatko Mitkov 5
Marian Klopcic 4
Lukas Frühstück 3
Josip Juric Grgic 3
Povilas Babarskas 2
Alexander Wassel 1