
Käsipallon SM-Liiga
HIFK – GrIFK 34 – 29 (16-11)
La 30.10. klo 18:30
Helsingin Urheilutalo
Lauantain kotipeli aloitettiin tavallista myöhemmin, kun naisten joukkue oli lämmittänyt parketin SM-sarjan kärkikohtaamisessa HIFK-GrIFK. HIFK Damhandboll näytti esimerkillistä mallia, kun iltapäivällä naiset venyttivät sarjajohtoaan viiden maalin kotivoitolla 32-27. HIFK:n miehistöön oli palannut vanha ystävä, kun viime kaudella korona-rajoitusten varjoon jäänyt Nikola Zujicin jäähyväisottelu oli siirtynyt tälle vuodelle asti. Grankulla IFK pääsi vauhtiin heti alusta, ja vain neljässä minuutissa vierailla oli jo 1-4 johtoasema. Tässä vaiheessa HIFK pääsi myös hereille, ja seuraavan neliminuuttisen jälkeen Röda oli noussut edelle maalein 5-4 Evgeny Semenovin parilla osumalla. Tämän jälkeen tahti tasoittui, kun molemmat maalivahdit ottivat komeita koppeja. Maaleja tehtiin tasaisesti 10 minuutin ajan, joukkueiden pysyessä rinnakkain tilanteeseen 8-8 asti. Jakson lopulla HIFK nousi 12-8 johtoon, kun Semenovin heittokäsi pysyi kuumana, Gennyn heittäessä kolme maalia HIFK:n viidestä peräkkäisestä osumasta. Viimeisellä vitosella HIFK piti kiinni johdostaan, summerin soidessa eroksi jäi viiden maalin kotijohto 16-11.
Toisen puoliajan alussa HIFK onnistui tekemään kolme ensimmäistä maalia. Viiden maalin ero kasvoi turvallisen tuntuiseen 19-11 johtoon jo kolmessa minuutissa. Granin takaa-ajo vaati jo uhkarohkeita riskejä, ja pallonmenetysten jälkeen HIFK sai helposti kasvatettua johtonsa 10 maaliin asti 22-12 ajassa 36:11. Evgeny Semenov jatkoi huippuvauhtiaan upottamalla 9 maalia alle 40 minuutissa. mutta lopulta kymppi jäi rikkomatta. Illan erikoisvieras Nikola Zujic osallistui peliin jo alusta saakka osana hyökkäysmiehistöä, ja hyppyheitot lähtivät vielä samalla tarkkuudella kuin nuoreltakin liigatulokkaalta vuonna 2014. Muutaman rankkariosuman kanssa Zujicin maalisaldo toista entistä seuraansa vastaan oli viisi maalia, joista neljä ekalla jaksolla. Toisen jakson paras viimeistelijä HIFK:lla oli Vladimir Knopinskii, joka tälläsi isännät 34-24 johtoon ajassa 53 minuuttia. Symbolinen maaliluku Zujicin juhlaottelussa näytti riittävän HIFK:lle, sillä viimeisen 7 minuutin ajan maaleja merkittiin vain Granin puolelle. Loppusummerin päättäessä Nikon liigauran eroksi jäi 5 maalia, jotka kaikki lähtivät Zujicin omasta kädestä.
Loppukättelyiden jälkeen kentällä nähtiin vielä liikuttavat jäähyväiset. Aluksi Grankulla IFK:n kiitokset Zujicille ojensi Kristoffer Aspelin. HIFK:n puolesta Nikolle läksiäiskukat jakoivat entiset pelitoverit Johannes Bargum, Niclas Ahlgren ja Harri Pitkänen. Myös HIFK:n manageri Ville Leppänen ojensi Nikolle muistomitalin omien kiitostensa kanssa, ja lopulta juhlakalu itse hyvästeli pelikaverit ja kannattajat omalla puheellaan, osin suomen kielellä. HIFK sai liigakauden voitttotilinsä auki vasta Zujicin tuella, mutta parin viikon päästä täytyisi taas pärjätä normaalimiehistöllä Dickeniä vastaan.
Maalintekijät
HIFK 34
#71 Evgeny Semenov 9
#22 Vladimir Knopinskii 7
#34 Nikola Zujic 5
#2 Viktor Grönmark 3
#23 Dejan Karan 3
#10 Joel Hagström 2
#27 Viktor Gruzinskii 2
#6 Antti Koskela 1
#12 Martin Jovanovski 1
#24 Oscar Udd 1
GrIFK 29
#10 Jere Kantee 7
#15 Robin Granlund 6
#33 Carl Weurlander 6
#17 Fredrik Forss 4
#19 Fredrik von Troil 3
#9 Patrik Lång 1
#24 Jonathan Almark 1
#27 Karim Mbembela 1
Ottelun tähtipelaajat
3 tähteä Evgeny Semenov, HIFK
2 tähteä Nikola Zujic, HIFK
1 tähti Carl Weurlander, GrIFK
SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – Dicken
La 13.11. klo 17:00
Helsingin UT