Sarja tasoihin Stadissa

Atlas II (640x265)

Miesten SM-Liiga
Puolivälierä 2/5
HIFK – Atlas 28-21 (15-10)
Ma 21.3. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo

Avausottelun Myyrmäessä hävinnyt IFK saapui Kalliossa kotikentälleen täynnä taistelutahtoa. Tiukalla otteella matsin aloittanut IFK otti alle 9 minuutissa 5-1 johdon. Atlas sai kerättyä oman ryhtinsä, ja päästi IFK:n maalintekoon vain yhden kerran seuraavan 9 minuutin aikana. Vieraiden spurtti tuotti samassa ajassa kuusi maalia, vieden kyläilijät 6-7 johtoon ainoan kerran koko ottelussa. Pelin hallinta vaihtui vielä kerran, kun IFK vei avauspuolikkaan loppuosan isännän ottein voittamalla viimeiset minuutit maalein 9-3. Vaihteleva ensimmäinen puoliaika päättyi siis IFK:n viiden maalin johtoon 15-10.

Tauolla Atlaksen kopissa kasattiin paremmin raivoa, ja vieraat aloittivat toisen jakson heti kahdella maalilla. Parin epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen IFK löysi taas maalitehonsa, ja ero kasvoi takaisin viiteen maaliin erityisesti Niclas Ahlgrenin nopeiden vastaiskujen ansiosta. Freddy Wickström IFK:n maalilla pelasti useita tilanteita, ja kolmen vartin kohdalla maaliin tullut Bogdan Klepa jatkoi samaan malliin pelin loppuhetkilläkin. Atlaksen viimeisenä lukkona Tuomas Laitinen ja Tommi Kanerva pelasivat suunnilleen yhtä paljon, mutta päättäväinen IFK sai pallot verkkoon läpi Atlas-puolustuksen. Maalintekijöiden määrä lisääntyi puolella ensimmäiseen matsiin verrattuna, kun kotipelissä 9 eri IFK:laista sai pallon pussiin. Matsin paras maalintekijä Nikola Zujic heitti yhteensä 8 osumaa.

Puolustuksessa IFK sai pidettyä hyvän kontrollin 50 minuutin ajan. Ensimmäisen puoliajan keskellä tapahtunut notkahdus saatiin korjattua takaisin suunniteltuun pelikuriin, ja IFK:n molemmat veskarit esiintyivät tehokkaasti. Hyökkäykseen IFK oli saanut selkeästi enemmän nälkää ja loppuun asti yrittämistä kuin kahdessa edellisessä Atlas-pelissä, ja niin myös verkko heilui aivan eri tahtiin kuin vähämaalisissa vieraspeleissä. Osansa pelin kulkuun antoi myös Stadin Kingien äänekäs kannustus, mitä tarvitaan lisää vielä playoff-sarjan muissakin otteluissa. IFK:n ensimmäinen voitto tarkoitti sarjan jatkumista vähintään neljänteen otteluun, joten keskiviikon vieraspelin jälkeen huipputärkeästä voitosta taistellaan taas Stadissa pääsiäisen jälkeen maanantai-iltana klo 19:00.

Maalintekijät
HIFK 28:

Zujic Nikola 8
Protsenko Roman 6
Ahlgren Niclas 6
Eneberg Christoffer 2
Bargum Johannes 2
Shevchenko Sheva 1
Koskela Antti 1
Heino Jasper 1
Hallbäck Rasmus 1
Atlas Vantaa 21:
Kivinen Jani 5
Näntö Erkka 4
Filic Milan 4
Säkkinen Sebastian 2
Maletic Srdjan 2
Janicijevic Aleksandar 2
Vainikk Mikk 1
Kinos Nikko 1

SEURAAVAT OTTELUT
QF3 Atlas – HIFK, Ke 23.3. klo 19:00 Myyrmäen UT
QF4 HIFK – Atlas, Ma 28.3. klo 19:00 Helsingin UT