Miesten SM-Liiga
HIFK – HC West 22-24 (12-13)
Pe 21.12. klo 19:00 Helsingin UT
Ennen joululoman alkua IFK ja HC West kohtasivat vielä perjantaina paikallistunnelmissa. IFK aloitti vahvasti ja onnistumisia tuli molemmissa päissä. Isäntien puolustus toimi tiiviisti koko ottelun ajan, ja Aivar Paist keräsi torjuntoja ensimmäisellä jaksolla sekä Ville Ilmonen toisella puolikkaalla. Hyökkäyspäähän saatiin nuorekasta kokemusta, kun Tomi Sivén palasi liigaan takamieheksi ohjaamaan kuvioita. Ensimmäisen vartin ajan IFK iskikin tehokkaasti maaleja, ja pääsi suurimmillaan 8-5 johtoon ennen Westin ensimmäistä aikalisää. Vieraat muuttivat puolustustaan Orelin miesvartioinniksi, mikä veikin ison osan IFK-hyökkäysten monipuolisuudesta. Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla osat kääntyivät, ja West pääsi yhden maalin taukojohtoon 12-13 voitettuaan matsin toisen vartin maalein 4-8.
Toisen jakson alussa IFK kävi kerran tasoissa, mutta tauon aikana West sai tehokkaammat kuviot hyökkäyspeliinsä ja karkasi 14-19 johtoon alle 10 minuutissa. Nyt IFK:n aikalisä tuotti tulosta, ja pelissä odotettiin jo tasoitusmaalia 50 minuutin kohdalla tilanteessa 20-21. Westin maalissa Thomas Lindström kuitenkin pysäytti Glincan heiton ja vastahyökkäyksestä Anders Genberg teki väkisin maalin vieraille aiheuttaen IFK:lle lisäksi 2 min alivoiman. Jäähyn aikana West pääsi kahden maalin johtoon, eikä IFK enää onnistunut tavoittamaan eroa loppuminuuttien aikana.