
Käsipallon SM-Liiga
Åbo IFK – HIFK 31 – 31 (16-15)
La 26.11. klo 14:00
Samppalinna, Turku
Aikaisin lauantai-aamuna HIFK sai hypätä bussiin kohti liigan pisintä vierasmatkaa. Turussa odotti ensimmäistä voittoaan tavoitteleva sisarseura Åbo IFK. Bussimatka ei jumittanut HIFK:n pelaajia olleenkaan, vaan Rödat ottivat nopeasti 3 maalin johdon matsin ensimmäisillä osumilla. HIFK pysytteli edellä ensimmäisen 10-minuuttisen ajan, mutta alivoimasta huolimatta Åbo sai tehtyä kaksi peräkkäistä maalia ja nousi tasoihin 7-7 kun pelikellossa oli reilut 12 minuuttia. Matsin nälkäisin viimeistelijä Rui Rolo nosti HIFK:n takaisin johtoasemaan, ja viimeisen vitosen alkaessa HIFK oli uudestaan 3 maalin etumatkalla 12-15. Åbo otti jakson lopussa vielä aikalisän nostaakseen tehoja ennen puoliaikaa, ja onnistuikin tekemään jopa 4 peräkkäistä maalia, kun HIFK heitti kaikki tekopaikkansa ohi maalista. Loppukirillä Åbo nousi taukojohtoon 16-15.
Koko toisen jakson ajan Åbo hidasti HIFK:n hyökkäyksiä korkealla puolustuksella. Myös avausjakson lopussa ÅIFK-maalille vaihdettu Eero Virtanen pysäytti ansiokkaasti HIFK-heittoja. Pelin kolmannen vartin ajan tilanne pysyi tasaisena 1-2 maalin erolla, mutta HIFK ei aivan yltänyt rinnalle. Oscar Uddin 24-23 kavennuksen jälkeen Åbo onnistui maalinteossa kolme kertaa peräkkäin. ja isännät repäisivät uhkaavan 27-23 johdon ajassa 47 minuuttia. Seuraavat maalit heitettiin vuorotahtiin, mutta HIFK ei saanut eroa pienemmäksi. 52 minuutin kohdalla Viktor Grönmarkin kavennuksen jälkeen Åbolle tuomittiin ulosajo ja HIFK sai tehdä seuraavankin maalin Bogdan Klepan osuessa tyhjään ÅIFK-verkkoon. Juuri ennen jäähyn päättymistä viisi maalia heittänyt Vladimir Knopinskii sai pelin tasoihin 29-29 osumalla.
Turkulaisten paras maalintekijä Wilhelm Hammarberg (8 maalia) vei Åbon vielä kahdesti johtoon, mutta HIFK pääsi kummallakin kerralla tasoihin. Antti Koskelan 31-31 maalin jälkeen viimeiset 170 sekuntia pelattiin maaleitta, kun loppuhetkillä molemmat joukkueet saivat vain yhden heiton maalia kohti. Tiukka puolustus kummassakin päädyssä aiheutti pallonmenetykiä, eikä voittomaalia saatu aikaan kumpaankaan suuntaan. Loppusummerin soidessa lukemat jäivät tasoihin 31-31 ja Åbo sai taskuunsa kauden ensimmäisen sarjapisteen. HIFK hallitsi ottelun ensimmäistä 25 minuuttia, mutta toisella jaksolla Åbon puolustus ei antanut vieraille tilaa maalintekoon. HIFK ei ollut kertaakaan johdossa toisella jaksolla, joten yhtäkin pistettä täytyy pitää kohtuullisena, kun Bogdan Klepa pysäytti naamallaan Åbon viimeisen heiton vikalla sekunnilla.
Maalintekijät
Åbo IFK 31
Wilhelm Hammarberg 8
Aleksandar Trenchevski 6
Valter Georgs 5
Kristian Jansson 4
Ilija Krstevski 3
Liam Ranta-aho 2
Cajus Maskula 2
Elias Nyman 1
Eero Virtanen 9 torj.
Mirsad Tursunovic 2 torj.
HIFK 31
Rui Rolo 9
Vladimir Knopinskii 5
Oscar Udd 5
Viktor Grönmark 3
Joel Hagström 3
Antti Koskela 2
André Udd 1
Bogdan Klepa 1, 8 torj.
Aliaksandr Tsitou 1
Jakob Meinander 1
Kalle Alander 2 torj.