Turusta tulee jotain hyvääkin

Käsipallon SM-Liiga
Åbo IFK – HIFK 25-37 (15-21)
Su 16.3. klo 17:00
Samppalinna, Turku

Runkosarjan loppu lähenee, ja IFK:t iskivät yhteen kolmatta kertaa tällä kaudella. HIFK oli poiminut ensimmäisistä peleistä kaksi voittoa (32-28 ja 30-29) ja sarjataulukonkin perusteella punaisen piti olla valttia Turussa. Sarjan toiseksi pisin bussimatka ei haitannut vieraita, vaan mukavan kyydin jälkeen HIFK tempaisi 100 sekunnissa lentävän lähdön 0-3 johtoon. Parin pallonmenetyksen jälkeen Åbokin pääsi taululle, mutta ero kasvoi neljään (4-8) ennen Ulf Anderssonin aikalisää yhdeksän minuutin kohdalla. Uudet neuvot auttoivat Åbon parempaan vauhtiin, sillä vain kaksi minuuttia myöhemmin ero oli kutistunut vain yhteen maaliin HIFK:n johtaessa 8-9. Åbo ei kuitenkaan ehtinyt rinnalle asti, vaan HIFK nousi uudestaan kolmen maalin johtoon 10-13 kun avausjaksosta oli puolet pelattuna. Pienen rauhallisemman jakson jälkeen HIFK otti loppukirin ennen puoliaikaa, ja viimeisteli taukotulokseksi suurimman johtonsa kuuden maalin erolla lukemiin 15-21.

HIFK piti pelinsä paketissa myös tauon jälkeen, ja pallo pyöri edelleen helsinkiläisten hyväksi. Kun HIFK kasvatti toisen jakson alussa eron jo kahdeksaan maaliin, alkoi åbolaisten mieli olla yhtä mustana kuin pelipaidatkin. ÅIFK:n paras maalintekijä Alvaro Arenas oli syrjässä loukkaantumisen takia, joten turkulaisten maalintekovoima jäi liian harvojen harteille. Vaikka Nyströmin veljekset Andreas ja Christoffer viimeistelivätkin mukavasti, samoin kuin viidesti osunut Albert Lindholm, ei Åbon hyökkäyspelin ratkaisuista löytynyt riittävästi leveyttä. Hienolla teholla palloja pysäyttänyt HIFK:n Freddy Wickström ei antanut lainkaan helppoja osumia, mutta samaa ei voinut sanoa ÅIFK-verkkoja valvoneesta Ville Nordqvistista, joka sai kuitenkin kukkapuskan jo ennen ottelua perheenlisäyksensä kunniaksi. HIFK kasvatti eroa 51 minuuttiin asti, kunnes tahti tasaantui ja välimatka pysyi 12 maalissa loppusummeriin asti.

Maalintekijät:
Åbo IFK 25

A. Nyström 7
A. Lindholm 5
C. Nyström 4
C. Sjöblom 4
S. Alexandersson 3
F. Lindholm 2

HIFK 37
A. Orel 9
A. Koskela 7
S. Glinca 7
A. von Numers 4
T. Åkermarck 3
N. Salmen 2
T. Lindström 2
J. Heino 1
N. Kinos 1
H. Pitkänen 1

SEURAAVA KOTIOTTELU:
HIFK – SIF La 22.3. klo 14:30 Helsingin UT