Voitto Turusta vei puolivälieriin

Käsipallon SM-Liiga
Alempi loppusarja
Åbo IFK – HIFK 22-28 (8-14)
La 10.3. klo 14:00
Samppalinna, Turku

Loppusarjan ratkaisut olivat taas askelta lähempänä IFK-seurojen keskinäisessä ottelussa Turussa. Isännöivä Åbo IFK oli julistanut päivän päävalmentaja Besim Qerimin jäähyväisotteluksi, ja HIFK kävi röyhkeänä vieraana sotkemassa juhlat. Alkuhetkillä Åbon suurin este oli Toto Christou HIFK-maalilla, joka avausmaalin jälkeen torjui 6 hyökkäystä putkeen. Hieman vaisusti hyökännyt HIFK teki riittävästi maaleja toiseen suuntaan, ja otti 1-4 johtoaseman 7 minuutin kohdalla. Åbon aikalisä auttoi kotijoukkuetta reippaampaan peliin, ja 13 minuutin pelin jälkeen IFK:t olivat jo tasalukemissa 5-5. Nyt puolestaan HIFK muutti pelitempoaan, ja nappasi pelin tukevasti käsiinsä venyttämällä reilussa 10 minuutissa eron jo 6 maaliin 6-12. Loppuhetkien maalit pelattiin tasan, ja HIFK sai aloittaa puoliajan 6 maalin johdossa 8-14.

Toisen jakson alussa ÅIFK onnistui ensimmäisellä yrityksellään, mutta vahvan puolustamisen turvin HIFK heitti neljä seuraavaa maalia lisäten eron jo yhdeksään (9-18). Ottelun voittaja ratkesi jo alkuminuuteilla, ja loput toisesta jaksosta pelailtiin aika rauhalliseen tahtiin. Toto Christou keräsi tilastoihinsa 16 torjuntaa, antautuen tolppien välissä 20 kertaa. Kahdesti Åbo sai upottaa pallon tyhjään verkkoon IFK:n pelatessa alivoimiaan ylimääräisellä kenttäpelaajalla. Myös Åbon maalilla Mirsad Tursonovic nappasi 13 torjuntaa. HIFK:n voitto nosti eron kolmospaikkaan jälleen 3 pisteeseen, kun myöhemmin iltapäivällä SIF menetti jatkomahdollisuutensa tappiolla GrIFK:lle. Näin ennen viimeisen kierroksen otteluita GrIFK ja HIFK ovat varmistaneet puolivälieräpaikat, ja saavat pelata vielä yhden paineettoman sparrausottelun ennen Dickenin ja Atlaksen kohtaamista. 

Ottelun maaligrafiikka / peliminuutit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ottelun maalintekijät:
Åbo IFK  22
10  Oscar Berglund  6
91  Andreas Nyström  6
26  Christoffer Sjöblom  4
15  Isak Lehvonen  3
33  Santeri Maijala  2
6  Arttu Tamminen  1

HIFK  28
34  Nikola Zujic  6
10  Kristian Jansson  5
21  Christoffer Eneberg  5
92  Niclas Ahlgren  5
24  Oscar Udd  2
31  Tom Lindström  2
90  Olli Tamminen  2
44  Johannes Bargum  1