Miesten SM-Liiga
PLAY OFF 2013
4. puolivälierä
HIFK – HC West 23-33 (13-14)
HC West välieriin voitoin 1-3.
Torstaina IFK oli veitsi kurkulla neljännessä pelissä Westiä vastaan. Ottelun panos taisi painaa jaloissa alkuhetkillä, koska West pääsi helposti 0-2 johtoon. Oskar Köhler ei kuitenkaan tilannetta jännittänyt, vaan iski omin päin IFK:n kolme ensimmäistä osumaa. Johtoasemaa vaihdeltiin muutaman kerran, kunnes West sai peräkkäisten IFK-jäähyjen aikana kasvatettua eron kahteen maaliin tilanteessa 6-8. Täysilukuisena IFK sai paremman vauhdin päälle, ja esiintyi kentällä isännän ottein päästen 12-10 johtoon 20 minuutin pelin jälkeen. 13 oli kuitenkin epäonnen luku, ja IFK:n maalinteko tyrehtyi Sergei Glincan rankkariin ajassa 21 minuuttia. HC West sai yksinään viimeistellä jakson kolme viimeistä maalia, ja tauolle siirryttiin niukassa 13-14 vierasjohdossa.
Tasaväkinen avausjakso vei jälleen voimat Westin pelaajistolta, ja joukkue lepäili pukuhuoneessa reilun vartin. Tällä kertaa tuomaristo jo muisti Mikael Källmania varoituksella pelin viivyttämisestä, mutta paremmin huilannut joukkue pääsi taas pinkomaan karkuun. Toisen jakson ensimmäinen vartti päättyi Westin voitoksi maalein 2-10, täsmälleen identtisillä luvuilla kuten tiistain pelissäkin. IFK:n hyvä ensimmäinen jakso romahti kokonaan toisen puoliajan alkuun, ja 13-11 kotijohto pyörähti katolleen tilanteeseen 15-24 yhteensä 22 minuutin kuluessa. Kuluttava sarja alkoi näkyä pelaajien otteissa, ja puolustustilanteista vihellettiin rangaistuksia huomattavasti enemmän kuin aiemmissa peleissä kun ohi päässyttä pelaajaa rikottiin vielä myöhässä. Ottelun 12 ulosajosta IFK:lle tuomittiin 7 ja Westille 5 x 2 min, Thomas Åkermarck sai suoran punaisen heittotilanteesta ja Sergei Glincan keräilysarja tuotti punaisen kolmannen jäähyn merkiksi 48 minuutin kohdalla. IFK:n parhaan maalintekijän menettäminen vei vauhdin takaa-ajosta, vaikka pahimmillaan 11 maalin tappio oli saatu kirittyä jo kuuteen maaliin tilanteessa 20-26.
Ottelun viimeinen 10-minuuttinen päättyi Westille maalein 3-7, ja granilaiset laittoivat sinetin puolivälieräsarjaan ottamalla kolmannen voittonsa lopulta maalein 23-33. Westin riveistä löytyi käytännössä neljä ratkaisijaa, sillä tunnettujen maalintekijöiden Anders Genbergin ja Richard Sundbergin lisäksi ottelun maalikuninkaaksi nousi yllättäen vasemmasta laidasta Westin Jani Tuominen, joka kolmen rankkarin voimin upotti yhteensä 11 maalia. Maalivahti Albert Georgs suoriutui myös mallikkaasti tuuratessaan sairaslomalle joutunutta Thomas Lindströmiä. IFK:n playoff-kevään paras maalintekijä Sergei Glinca osui tänäänkin 9 kertaa, kunnes kolmannesta jäähystä nousi punainen lippu. Raskas sarja oli vienyt parhaan vauhdin jaloista, ja Westin päättäväisyys tulla läpi maalipaikkoihin aiheutti puolustuksessa runsaasti rikkeitä. Myös Oskar Köhlerin hattutemppu ottelun alussa herätti uskoa muuhun joukkueeseen, jotka valitettavasti ei päässyt samaan vauhtiin maalinteossa – Köhler ja Glinca olivat ainoat yli kahden maalin viimeistelijät IFK-paidassa.
Urheilutalolta ei kuitenkaan tarvitse vielä sammuttaa valoja, sillä naisten SM-finaaleissa IFK koki toisenkin tappion granilaisille. HIFK:n naisten joukkue tavoittelee mestaruuden varmistamista huomisessa kotipelissään, HIFK:n johtaessa voitoin 2-1 ennen neljättä loppuottelua. Naisten mahdollisesti ratkaiseva finaali pelataan Urheilutalolla perjantaina 19.4. klo 19:30.