Käsipallon SM-Liiga
Välierät
Ma 29.4. Cocks-HIFK 32-19
To 2.5. HIFK-Cocks 21-35
Su 5.5. Cocks-HIFK 40-17
Cocks finaaliin voitoin 3-0
HIFK taisteli tiensä välieriin ensimmäistä kertaa vuoden 1989 jälkeen. 30 vuoden odotus päättyi riemukkaaseen vierasvoittoon Karjaalla, kun IFK nappasi ratkaisevan kolmannen voiton puolivälierien viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa. Välieriin IFK sai vastaansa hallitsevan moninkertaisen Suomen mestarijoukkue Cocksin. Tiukka ottelutahti BK:ta vastaan oli käyttänyt IFK:n tankit tyhjiksi, ja vain kahden päivän palautuminen ennen seuraavaa sarjaa ei tarjonnut IFK:lle riittävästi voimia. Levännyt Cocks pääsi pelaamaan laajalla ringillä, lepuuttaen tärkeitä pelaajiaan selvässä johtoasemassa. IFK:lla ei jalka liikkunut missään ottelussa, ja Cocks ei armoa tuntenut. Kaikki pelit repesivät heti alkuminuuteilla, eikä otteluiden tai koko sarjan voittajasta jäänyt mitään epäselvää. Kolmen ottelun yhteistuloksessa eroa oli pyöreät 50 maalia, kun pienimpänä erona oli avausottelun 13 maalin tappio. Cocks marssi finaaliin puhtaalla 3-0 voitolla, kohdaten runkosarjan kakkosen Dickenin joka myöskään ei hävinyt yhtään ottelua omassa sarjassaan Siuntiota vastaan. HIFK lopettaa kautensa pronssiotteluihin Sjundeå IF:ää vastaan.