
Käsipallon SM-Liiga
2. puolivälierä
HIFK – Cocks 25 – 31 (12-13)
Pe 1.4. klo 20:30
Helsingin UT
Perjantain myöhäisottelussa HIFK yritti saada kotikentällään sarjan avausvoittoa. Ensimmäinen peli Riihimäellä alkoi lupaavasti, mutta IFK menetti johtonsa jo ensimmäisellä jaksolla kun Cocks voitti vajaan 9 minuutin pätkän maalein 8-1. Loput pelistä IFK roikkui tasaisesti mukana, mutta isäntien johtoasema pysyi samana loppuun asti ja Cocks saavutti avausvoiton 7 maalin erolla 34-27. Kalliossa HIFK ryntäsi taas kentälle innokkaana, ja upotti avausmaalin ensimmäisestä hyökkäysvuorosta. Samasta tilanteesta Cocksin Nikola Kedzo otti nopean rangaistuksen, ja IFK sai aloittaa matsin ylivoimalla. Antti Koskelan kontrausmaalin jälkeen Dejan Karan upotti kahdesti putkeen, ja IFK oli pari maalia edellä lukemissa 4-2. Viiden minuutin kohdalla Cocksin Kedzolle tuomittiin heti matsin toinen rangaistus, ja saman tilanteen rankkarista Dejan heitti kolmannella maalillaan IFK:n 5-2 johtoon. Bogdan Klepan torjuntojen auttamana HIFK pysytteli edellä ensimmäisen vartin ajan, käyden suurimmillaan neljän maalin johdossa 7-3. Cocks nousi ensimmäistä kertaa tasoihin ajassa 17:17 Onur Ersinin 9-9 maalilla Shitskon torjunnan jälkeen. Kukkopaitainen Cocks-veska pysäytti kaikki IFK-yritykset reilun 7 minuutin aikana, ja ottelu kääntyi 9-7 kotijohdosta 9-11 takaa-ajoksi. Illan parhaat IFK-tykit Karan ja Knopinskii nostivat Rödan jälleen tasatilanteeseen. Viimeisellä vitosella maaleja nähtiin vähemmän, kun molemmille joukkueille tuli enemmän virheitä viimeistelyssä. Loppuhetkien pari maalia tarjosi Cocksille yhden maalin taukojohdon maalein 12-13.
Tauolla Cocks sai rivit kasaan tehokkaammin, ja nykäisi johtonsa suuremmaksi heti toisen jakson alussa. Yhden maalin ero kasvoi 7 minuutissa viiteen 14-19, ja vasta IFK-veskari Kalle Alanderin heittämä maali sai isäntien pelin vauhtiin 10 minuutin ihmettelyn jälkeen. IFK sai peliä pakettiin tiukan puolustustaistelun kautta, ja koko joukkue tsemppasi voimalla oman pään suojelussa. Myös Cocksilla oma puolustus piti hyvin, ja maalivahti Vitali Shitsko torjui lopulta 13 palloa kolmen tähden valinnan arvoisesti. Kissa ja hiiri leikissä ero vaihteli moneen kertaan kolmesta viiteen maaliin, mutta IFK ei päässyt aivan kiinni kukonsulkiin. Vielä 53 minuutin kohdalla IFK:lla oli mahdollisuus tilanteessa 21-24, mutta Cocksilla voimat riittivät paremmin loppuun asti. Puolustuspeli oli molemmilla pari maalia tehokkaammassa vireessä kuin avausottelussa, mutta ero jäi tälläkin kertaa kuuteen maaliin Cocksin hyväksi.
Puolivälierien kolmas ottelu pelataan Cocks Areenalla sunnuntaina klo 16:00. Toisessa matsissa HIFK oli päässyt hyvälle tasolle, pelaten vaadittavalla asenteella pelin loppuun asti. Ykköspelissä Riihimäellä tuli pitkä synkkä jakso, jossa ottelun voitto menetettiin kertaheitolla. Kotikentällä heikot hetket olivat vain lyhyitä välähdyksiä, mutta silti niitä oli liian monta. Tavoitteena kolmanteen matsiin on se, että oma peli pysyy huippuvireessä täydet 60 minuuttia eikä Cocksille anneta helppoja maaleja. Kausi jatkuu vain voitolla, ja jos IFK onnistuu täydellisesti vieraskentällä pelataan neljäs puolivälierä poikkeuksellisesti Lehto Areenalla Tapulin Urheilupuistossa keskiviikkona 6.4.
Maalintekijät
HIFK 25
#23 Dejan Karan 8
#22 Vladimir Knopinskii 7
#71 Evgeny Semenov 4
#24 Oscar Udd 2
#6 Antti Koskela 1
#10 Joel Hagström 1
#35 Kalle Alander 1
#55 Aliaksandr Tsitou 1
#33 Bogdan Klepa 6 torj.
#35 Kalle Alander 2 torj.
Cocks 31
#15 Teemu Tamminen 10
#19 Roni Syrjälä 5
#44 Davor Basaric 5
#7 Piotr Rybski 3
#11 Srdjan Mijatovic 2
#18 Bojan Zupanjac 2
#51 Roope Ahlgren 2
#5 Onur Ersin 1
#23 Vitalie Nenita 1
#87 Vitalii Shitsko 13 torj.
Tähtipelaajat
3 tähteä Vitalii Shitsko, Cocks
2 tähteä Teemu Tamminen, Cocks
1 tähti Dejan Karan, HIFK