HIFK osallistuu EHF European Cupiin

HIFK osallistuu kolmantena suomalaisjoukkueena miesten EHF Cupiin kaudella 2020-21. Kesken jääneen koronakauden jälkeen HIFK:lle myönnettiin osallistumisoikeus varasijalta runkosarjan sijoitusten perusteella, ja Siuntion sekä Dickenin jäädessä pois turnauksesta IFK matkaa jälleen Eurooppaan. Euroopan käsipalloliitto EHF on ilmoittanut, että European Cupissa on tänä vuonna 51 osallistuvaa joukkuetta yhteensä 27 eri maasta.

HIFK osallistui viime kaudella EHF Challenge Cupiin, jossa 2000-luvun ensimmäinen euroturnaus tarjosi myös 2000-luvun positiivisimman kokemuksen. IFK:lle arvottiin vastustajaksi Itävallan moninkertainen mestarijoukkue Bregenz Handball, ja kansainvälisen ottelun järjestäminen puolueettomalla kentällä oli iloinen haaste koko organisaatiolle. Kotimatsissaan HIFK otti tyylikkään avausvoiton Cocks Areenalla maalein 35-32, mutta toisessa osaottelussa Itävallan Bregenzissä isäntäjoukkue otti vahvoin ottein 35-18 kotivoiton sekä jatkopaikan kolmannelle kierrokselle yhteismaalein 67-53.
Tulevan syksyn ottelukaaviossa kaikki joukkueet saavat aloittaa Cup-ohjelman toiselta kierrokselta. Osallistujat on jaettu kotimaansa ranking-pisteiden mukaisesti kahteen arvontakoriin, joten suomalaisjenginä HIFK odottelee vastustajaa lähtökohtaisesti paremmin arvostetusta käsipallomaasta. Otteluparit arvotaan EHF:n toimesta tiistaina 1.9. ja toisen kierroksen ottelut pelataan 17.-18.10. ja 24.-25.10.
 
EHF European Cup 2020-21 osallistujat:

AUT       SC kelag Ferlach
AUT       SG INSIGNIS Handball WESTWIEN
BIH        HC Bosna Vispak Visoko
BIH        MRK Sloga Gornji Vakuf Uskoplje
BIH        RK Gracanica
BIH        RK Borac mtel
BLR        HC Masheka
BUL       HC Dobrudja
CYP        Parnassos Strovolou
CYP        Sabbianco Anorthosis Famagusta
CZE        HC Dukla Praha
CZE        HC Robe Zubri
CZE        HCB Karvina
CZE        TJ Sokol Nove Veseli
EST        HC Tallinn
EST        Polva Serviti
FIN        BK-46 Karjaa
FIN        Cocks Riihimäki
FIN        IFK Handball Helsinki
GRE       AEK Athens HC
GRE       A.C. Diomidis Argous
ISL         Afturelding Mosfellsbear Iceland
ISL         FH Hafnarfjordur
ISR         Holon Yuvalim HC
ITA        Cassano Magnago Handball Club
ITA        Ego Handball Siena
ITA        Raimond Sassari
KOS       KH Besa Famgas
KOS       KH Prishtina
LAT        ZRHK TENAX Dobele
LTU        Granitas-Karys
LTU        HC Dragunas Klaipeda
LTU        VHC Sviesa Vilnius
LUX        HC Berchem
MDA     PGU Kartina TV Tiraspol
NOR      Drammen HK
NOR      Kolstad Handball Elite team
ROU      CSM Bucuresti
ROU      CS Minaur Baia Mare
RUS       HC Neva SPb
RUS       SGAU-Saratov
SLO        RK Gorenje Velenje
SRB        HC Zeleznicar 1949
SUI        TSV St. Otmar St. Gallen
SVK        MSK Povazska Bystrica
SWE      Ystads IF
TUR       Antalyaspor
TUR       Spor Toto SC
TUR       Beykoz BLD SK
UKR       Donbas
UKR       Odessa