Hallitsevan SM-mestarijoukkue Cocksin ainut suomalaisveskari Kalle Alander siirtyy HIFK:n maalin vartijaksi kevään 2019 ajaksi. Suomen maajoukkueenkin veskari joutui Riihimäellä kilpailemaan pelkistä peliminuuteista, mutta IFK:ssa kilpaillaan jo ykkösveskan tärkeästä vastuusta. ”Saan IFK:ssa mahdollisuuden näyttää osaamistani jota odotan innolla”, Alander toteaa. ”Viikko sitten sain tarjouksen, ja kun keskustelimme siitä, tuntui järkevältä ratkaisulta ottaa tarjous vastaan” jatkaa ensi viikolla punapaitaan pukeutuva Cocks-kasvatti. Ensimmäinen tilaisuus liigatorjuntoihin IFK:ssa tuleekin sopivasti vanhalla kotikentällä, IFK:n vieraillessa Riihimäellä ensi viikon lauantaina.