Kevätkausi käynnistyy hyvistä asemista

Joulutauko on päättymässä ja HIFK jatkaa runkosarjaa täsmälleen puolivälistä. Syksyn 12 ottelua toi mukavasti 6 voittoa ja vain 2 tappiota, sekä vahvan tilastovirheen jopa neljän tasapelin voimin, mikä vastaa noin kymmenen vuoden keskimääräistä kertymää. 16 sarjapisteellä IFK jakaa liigan kolmospaikan tasapisteissä HC Westin kanssa.

Päävalmentaja Toni Kallio, oletko tyytyväinen tuloksiin?
– Kyllä ja ei. Sarjasijoitukseen voimme olla tyytyväisiä. Kotona emme hävinneet kertaakaan, mikä oli yksi syksyn tärkeistä asioista. Neljästä tasapelistä olisi pitänyt voida muutama voittaa. Kun harjoittelee hyvin, pelaa yleensä hyvin ja tulokset ovat luonnollinen ja useimmiten ansaittu seuraus näille.

Syyskaudella IFK kärsi vain kaksi tappiota, yhdellä maalilla Westille mutta 17 maalilla Dickenille. Mikä mahdollisti tasaiset suoritukset, miksi Dicken-peli oli niin kaukana tasosta?
– Pääsääntöisesti pelasimme syksyllä hyvää käsipalloa. Olemme astetta aggressesiivisempia puolustuksessa kuin mihin moni joukkue on tottunut, suurin osa muista joukkeista seisoo lähellä maalivahdialuetta. Dickeniä vastaan heittopelimme oli luokatonta.

IFK:n puolustustapaan on valmennettu uutta strategiaa. Kuinka muutokset ovat onnistuneet?
– Ihan hyvin olemme aikataulussa, kuten sarjataulukko osoittaa. Paljon on kuitenkin vielä töitä tehtävänä, että asiat tapahtuvat automaattisesti, miettimättä ja vaistojen varassa. Pelaajat ovat alusta alkaen olleet hyvin innokkaasti prosessissa mukana ja siksi peli on kulkenut ihan mukavasti.

Kommenttinsa runkosarjan puolivälissä kertoi myös miesten joukkueen manageri Ville Leppänen. Vuosi vaihtui tasapisteissä Westin kanssa. Oletko tyytyväinen tuloksiin?
– Tyytyväinen kyllä, mutta edelleen nälkäinen. Olen tyytyväinen kotikentältä kertyneisiin pisteisiin, pettynyt tasureihin jotka olisi pitänyt saavuttaa voitoiksi.

Joukkueen kokoonpanossa ei ollut merkittävästi muutoksia viime vuoteen verrattuna, mutta pistesaalis kasvaa vauhdilla. Miksi?
– Suorittamisen vaatimustaso on harjoituksissa ja peleissä korkeamalla tasolla kuin ennen. Herra Protcenkon sulautuminen joukkueeseen ja intensiteetti millä pelaa on tarttunut koko joukkueeseen.

Uudet nimen joukkueessa tälle kaudelle olivat Protcenko, Shevchenko ja Wickström. Kuka heistä on pelannut parhaiten?
– Protcenko on kentällä nro 1. Eikä sovi unohtaa kaksi vuotta popcorneja aitiossa syönyttä, vihdoin kunnossa olevaa Niclas Ahlgrenia.

Protcenko teki jo jatkosopimuksen seuraavaan kauteen 2016-17. Onko muitakin avainpelaajia jo kiinnitetty jatkamaan?
– On.

Puolimatkassa IFK on mukana neljän sakissa. Mitä tarvitaan että IFK pysyy neljän sakissa pudotuspeleissäkin?
– Suorittamisen tason nousujohteista kulmakerrointa sekä isoa faniryhmää tueksi matseihin.